Evankeliumin muuttava voima (Irinan kertomus)

”Koko yleisön huomio kiinnittyy häneen. Muutaman kymmenen kristittyä kerääntyy ympärille rukoilemaan, että demonit lähtisivät hänestä. Jotain todella tapahtuu: Muutaman minuutin kirkumis- ja läähättämisvaiheen jälkeen hän rauhoittuu ja keskustelee pitkään esirukoilijoittensa kanssa.” Mission Europe on suomalaisin voimin syntynyt evankelioimisen tiimi. Markku ja Aulikki Happonen sekä Kalevi ja Eine Lehtinen perustivat sen kristillisen missiotoiminnan mahdollistamiseksi vuonna 1991. … Lue lisää

Petri ja Marianne Välimäen elo-syyskuun 2022 lähettäjä- ja rukouskirje

ANSAITSEMATON RAKKAUS MEIDÄN OSAKSEMME Miten ihana onkaan äidinkielemme sana ARMO, jonka kirjaimista syntyy usein esim. rippikouluissa käytetty armon määritelmä. Otsikossakin jo mainittu – Ansaitsematon Rakkaus Minun/Meidän Osaksemme. Se on myös varsin mieliin jäävä nyrkkisääntö siitä, mitä armo tarkoittaa. Hyväksyntä aina pelastusta myöden saadaan todellakin lahjana Jeesuksen sovituksen ja täytetyn työn tähden. ”Sillä armosta te olette … Lue lisää

Ilkka Puhakka valmistautuu Se löytyi -missioon

Mission Europen evankelista Ilkka Puhakka kirjoittaa elokuun 2022 lähettäjäkirjeessään tulevan syksyn kiireisestä ja innostavasta työjaksosta seuraavasti: ”Saan näillä näkymillä olla yli 20 paikkakunnalla kertomassa ihmisille Jeesuksesta. Nimenomaan haluan kertoa Jeesuksesta ja kutsua ihmisiä hänen luokseen. Siksi tämän ”tekemättömyyden” aikana olen paljon lukenut, pohtinut, rukoillut, soitellut pianoa ymmärtääkseni sitä Jeesusta, joka ilmenee evankeliumeissa vahvana, radikaalina, rohkeana, … Lue lisää

Se löytyi -missio on yhteinen yrityksemme

Mission Europen työntekjät ovat mukana Se löytyi -missiossa syksyllä 2022. Minä (Mika) toimin valtakunnallisen missiotoimikunnan puheenjohtajana. Missiotoimikunnassa on mukana edustajia yhteistyötahoista. Lisäksi osallistun mission maakunnallisten puheenjohtajien tapaamisiin. Tällainen oli taas eilen. Olen todella iloinen tästä missiosta, ja kaikista siihen sitoutuneista. Alusta alkaen minua on hämmästyttänyt pienen ydinjoukon näky ja halu yrittää tehdä suuria. Tässä tapauksessa … Lue lisää

Hehkuva tehtävä

”Tämä on historiallinen hetki”. Näin todettiin, kun kaikki Mission Europen työntekijät kokoontuivat yhteen kesäkuun alussa Hämeenlinnassa. Mission Europen työnäky Mission Europe syntyi 31 vuotta sitten evankelista Kalevi Lehtisen työnäyn mahdollistajaksi. Tuolloin oli avautunut laajat evankelioimiskokoukset ja missiot ensin Neuvostoliitossa sittemmin Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Suomessa. Moni muistaa Missio Leningradit, Missio Volgan ja Missio Uralin sekä kymmenet … Lue lisää

Petri ja Marianne Välimäen kesäkuun 2022 lähettäjä- ja rukouskirje

JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS! Tätä kesää koko ihmiskunta lähestyy monien syvien kysymysten ja huolenaiheiden saattelemana. Pandemiatilanne on edelleen epävarma ja raastava sota Ukrainassa huolestuttaa. Myös oman maamme ja koko maailman turvallisuustilanne mietityttää. Aiheesta. Monia muitakin laajoja ja yleisiä huolenaiheita voi löytää, kun hetken miettii. Jumalan armon välittäjinä voisi kuitenkin olla vielä tärkeämpää pysähtyä miettimään jokaista … Lue lisää

Suuren näyn sytyttäminä Euroopassa

Mission Europe perustettiin 1991 missiotapahtumia ja seurakuntien kouluttamista varten. Tässä osa toiminnanjohtaja Mika Tuovisen matkaraportista maaliskuulta: ”Olen Kandernissa. Matkani tarkoitus on ottaa haltuuni Mission Europen talous- ja muuta hallintoa. Markku Happonen johdattaa minua sisälle saksalaiseen asiainhoitamiseen. Siihen on sisältynyt tutustuminen saksalaiseen kirjanpitäjään sekä pankkijärjestelmään. Tuliaisina on monet keskustelut menneestä ja tulevasta. Otin majapaikkaani mielenkiintoisen näköisen … Lue lisää

Historiallinen missio edessä

MIKSI yli 300 seurakuntaa ja kolmisenkymmentä järjestöä on jo liittynyt yhteiseen ponnistukseen? MIKSI luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, pelastusarmeijalainen ja moni muu kokoontuu yhteen rukoilemaan ja suunnittelemaan syksylle yhteistä toimintaa? MIKSI Suomessa jaetaan syksyllä yli kaksi miljoonaa hengellistä kirjaa? SIKSI, että syksyllä tulee ainutlaatuinen mediamissio! Kirkkohistoriallinen teko Se löytyi -missio on kristittyjen yhteinen, kirkkohistoriallisesti merkittävä hanke evankeliumin … Lue lisää

Evankelistan kutsumuksen mahdollistaja

Tänään 21.4.2022 viisi Mission Europen julistustyöntekijää tapasi Salossa. Suunnittelimme, rohkaisimme toisiamme, katsoimme tähän hetkeen ja piirsimme tulevaisuudenkuvia. Mission Europe on kutsumustietoinen kokeneiden kristittyjen joukko. Meitä on tällä hetkellä palkkalistalla kuusi työntekijää (Helmuth Garoeb, Helena Jarva, Seppo Niemeläinen, Ilkka Puhakka, Mika Tuovinen ja Petri Välimäki). Olemme evankelistan kutsumusta varten Haluamme tietoisesti keskittyä Jeesus-julistukseen ja mahdollistaa evankelistan … Lue lisää

Miljoona ihmistä Kristukselle!

”Auttaa voittamaan 1 miljoona ihmistä Kristukselle.” Ystäväni, terveisiä Etelä-Saksan Kandernista. Nyt vihdoin ehdin päivittää tänne uutisia matkaltani, jonka tarkoitus on ottaa haltuuni Mission Europe -järjestön talous- ja muuta hallintoa. Kolmen päivän aikana olemme jutelleen paljon Markku Happosen kanssa, joka on kantanut ansiokkaasti suuren kuorman Mission Europen yli 30 vuoden historiassa. Tänään perjantaina keskustelujen lisäksi on … Lue lisää