Viro

Viro

Viro on lähihistoriansa aikana käynyt läpi kovia mullistuksia. Nykyään maa on yksi Euroopan maallistuneimpia yhteiskuntia ja selkeästi lähetysalue, joka tarvitsee edelleen tukeamme. Viron väestöstä vain pieni osa, alle kaksikymmentä prosenttia, on kristittyjä. Maan kouluista vain noin prosentissa järjestetään uskonnonopetusta.

Vähäisistä resursseista huolimatta kristityt veljemme Virossa pyrkivät eteenpäin. Nuoria vastuunkantajia on astunut esiin, ja he pyrkivät uudenlaisilla tavoilla tavoittamaan kansaa.

Mission Europe tukee Virossa erityisesti luterilaisen Misjonikeskuksen ja Agape Eestin työtä. Yhteistyötä ja on myös Viron evankelisen allianssin ja muiden kristillisien järjestöjen ja seurakuntien kanssa.

*

Mission Europen työ Virossa alkoi yli 30 vuotta sitten. Työ on ollut seurakuntatapahtumien, missioiden ja opetustilaisuuksien järjestämistä.

Mitä tapahtui Virossa elokuussa 1991?