You are currently viewing Historiallinen missio edessä

Historiallinen missio edessä

MIKSI yli 300 seurakuntaa ja kolmisenkymmentä järjestöä on jo liittynyt yhteiseen ponnistukseen?
MIKSI luterilainen, helluntailainen, vapaakirkollinen, pelastusarmeijalainen ja moni muu kokoontuu yhteen rukoilemaan ja suunnittelemaan syksylle yhteistä toimintaa?
MIKSI Suomessa jaetaan syksyllä yli kaksi miljoonaa hengellistä kirjaa?

SIKSI, että syksyllä tulee ainutlaatuinen mediamissio!

Kirkkohistoriallinen teko

Se löytyi -missio on kristittyjen yhteinen, kirkkohistoriallisesti merkittävä hanke evankeliumin välittämiseksi suomalaisille. Mission neljän viikon mediakampanja järjestetään 19.9. – 16.10.2022.

Tuolloin evankeliumi on esillä eri medioissa. Koko Suomi tavoitetaan evankeliumilla todistusten ja koteihin jaettavan kirjan avulla. Lisäksi maakuntakeskuksissa järjestetään missiotapahtuma. Jokainen seurakunta, järjestö ja yksittäisest kristitytkin voivat järjestää tapahtumia tai kotiseuroja. Erilaisia tapahtumia tulee varmaan yli tuhat. Kaikki riippuu paikallisesta oma-aloitteellisuudesta ja aktiivisuudesta.

Mission diakoninen ulottuvuus on yksinäisten kohtaaminen. Tätä koordinoi Pelastusarmeija.

Ole mukana järjestämässä missiota!

Kaikki kristityt voivat olla missiossa mukana esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Liity mission rukousverkostoon, ja saat rukousaiheita sähköpostiisi.
  • Järjestä seurakuntasi ja seurakuntalaisten kanssa missiotapahtuma. Tai järjestä se toisten seurakuntien kanssa yhdessä. Osallistu seurakuntasi tai kristillisen järjestösi missiotyöhön.
  • Osallistu koulutuksiin. Mission aikana järjestetään kristityn uskova ja uskosta kertomiseen liittyviä koulutuksia.
  • Tue taloudellisesti missiota. Voit antaa lahjan vaikka mission nettisivulla.
  • Kerro missiosta toisille.

Minä olen iloiten missiossa mukana. Olen kiitollinen, että saan olla laajassa kristittyjen joukossa antamassa yhtenä toisten kanssa yhteisen todistuksen Jeesuksesta.

Tekemisen meininkiä

Haluan antaa itseni likoon tähän historialliseen yritykseen. Ajattelen, että meni syteen tai saveen, nyt on hyvä nähdä vaivaa. Kaikki peliin!

Olisi helppo jäädä katsomaan sivusta seuraajana, mitä toiset tekee. Ja sitten vähän kritisoidakin, jos tai kun kaikki ei mene ihan nappiin. Mutta nyt haluan liittyä toisiin, hypätä mukaan. Haluan toisten kanssa ainakin yrittää ja tehdä sen, minkä voimme tässä ajassa evankeliumin puolesta. Haluan antaa tukeni tällaiselle yritykselle, josta luulen Jumalan pitävän.

Onnistui tai ei, ainakin laitoimme itsemme likoon! Ja vielä hyvän asian edestä! On sitä hullumpienkin asioiden vuoksi vaivaa nähty!

Mission Europe on tässä vahvasti mukana. Ole sinäkin!

Mika Tuovinen
toiminnanjohtaja, pastori
Mission Europe

Tutustu työntekijöihinAnna lahja työhönTule lähettäjäksi
(29.11.2022)

Vastaa