You are currently viewing Uusien alkujen vuosi

Uusien alkujen vuosi

Nyt on kulunut vuosi Mission Europessa. Tuo vuosi 2021 oli mielenkiintoinen vanhasta luopumisen ja uusien alkujen vuosi. Ei ollut ihan helppoa jättää vuosikymmenien aikana tutuksi tullutta Kansanlähetystä ja siirtyä uuteen järjestöön töihin. Mutta olen iloinnut tästä tiestä ja Jumalan johdatuksesta.

Tein pienen videon (no tulisi siitä yli 7 minuuttia) viime vuoden mieleenpainuvista hetkistä ja tapahtumista.
Sieltä löytyy seuraavat asiat:

  1. Siirtyminen uuteen työhön. Jätin Kansanlähetyksen lähetysjohtajan tehtävän ja siirryin Mission Europen toiminnanjohtajaksi.
  2. Uudessa työssä jäi enemmän aikaa hengellisen, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
  3. Aloitin Petri Välimäen ja Timo Pokin kanssa Taivas TV7 -kanavalla Voimaa Sanasta -ohjelman.
  4. Seurakunta- ja järjestövierailut. Raamatun opettaminen ja evankeliumin julistaminen oli tärkeää.
  5. Evankelistojen yhteyspäivät eli Evankelistapäivät on vuoden yksi kohokohta.
  6. Olin Kansanlähetyksen rippikoulussa vetäjänä. Kyse oli Kansanlähetyksen tanssi- ja sporttiriparista. Tästä alkoi aktiivisempi rooli nuorisotyössä.
  7. Perheniemen evankelistakoulutus. Olin opettamassa Kolmannen vuosituhannen evankelistakoulutuksessa & TV7 -kanavan Maailman tärkein tehtävä -koulutuksessa.
  8. Lähdin mukaan valtakunnallisen mediamission 2022 -toteuttamiseen. Tässä mediamissiossa on kristittyjä eri seurakunnista ja järjestöistä yhdessä hyvää sanomaa edistämässä.
  9. Kansanlähetys järjesti minulle mieleenjäävän lähtöjuhlan Ryttylässä.
  10. Lähettäjäpiiri. Vuoden 2021 merkittävä asia oli evankeliumin julistajan työn aloittaminen lähettäjäpiirin varassa. Lähettäjäpiiri on henkilöiden ryhmä, joka rukoilee puolestani ja antaa varoja työn tekemiseen. Ilman tätä lähettäjäpiiriä en voisi tehdä tätä työtä.

Olen kiitollinen vuodesta 2021 ja odotan innolla tulevaa!
Katso video tästä alta. Paina myös Tilaa kanava -näppäintä!

Mika Tuovinen
(4.1.2022)

Vastaa