You are currently viewing Mission Europe vahvasti mukana valtakunnallisessa mediamissiossa

Mission Europe vahvasti mukana valtakunnallisessa mediamissiossa

Syksylle 2022 suunniteltu evankelioimisen tapahtuma on poikkeuksellinen Suomessa sekä tavoitteensa että kristittyjä yhdistävän näyn osalta. Tavoite on pitää sanomaa Jeesuksesta ja Jeesuksen tuntemiseen liittyviä muutoskertomuksia esillä mediassa ja jakaa missiokirja jokaiseen suomalaiseen kotiin.

Mission Europen toiminnanjohtaja Mika Tuovinen kertoo:

”Emme ole tässä mukana vastahakoisesti vaan innolla. Tämä on juuri sitä, mitä varten Mission Europe on olemassa. Haluamme antaa oman panoksemme, työvoimamme ja energiamme tähän poikkeukselliseen yritykseen, joka yhdistää uskovia, järjestöjä, seurakuntia ja kirkkokuntia yhteiseen työhön ja todistukseen. Toivon, että kaikki kynnelle kykenevät seurakunnat ja järjestöt lähtevät mediamission toteuttamiseen rohkeasti mukaan.”

Valtakunnallisen mediamission teknisenä järjestäjänä on IRR-TV. Missiokoordinaattori Onni Haapala kertoo mediamission olevan työväline, jolla voimme saavuttaa naapureitamme, sukulaisiamme ja oman kaupunkimme asukkaita evankeliumilla. Haapala haastaa kristittyjä ja seurakuntia rukoukseen:

”Haastan kaikkia yksilökristittyjä ja seurakuntia yhteiseen rukousrintamaan, että sanoma Jeesuksesta voisi saavuttaa suomalaiset”.

Olemme mukana mediamissiossa!

Mediamissioon on etsitään nyt yhteistyökumppaneita, seurakuntia ja järjestöjä. Tähän mennessä yhteistyökumppaneiden joukko näyttää tältä.

Kristillisistä mediakanavista mukana on jo

Luterilaisista järjestöistä mukana ovat jo

Vapaan kristillisyyden puolelta missioon on ilmoittautunut

Muita mukana olevia:

Tämä kuuluu ydinkutsumukseemme

Mission Europe perustettiin Kalevi Lehtisen missiotoiminnan mahdollistamiseksi. Mission Europen evankelista Ilkka Puhakka sanoo, ettemme voi olla poissa sellaisesta tapahtumasta, jossa ollaan liikkeellä kertomassa uskomme ytimestä ja kohteesta Jeesuksesta kaikille suomalaisille.

”Meitä yhdistää Jeesus, me voimme myös yhdessä hänestä kertoa.”

Lisätietoja Mission Europen osallistumisesta antaa toiminnanjohtaja pastori Mika Tuovinen.
(15.5.2021)

Vastaa