You are currently viewing Evankeliumin muuttava voima (Irinan kertomus)

Evankeliumin muuttava voima (Irinan kertomus)

”Koko yleisön huomio kiinnittyy häneen. Muutaman kymmenen kristittyä kerääntyy ympärille rukoilemaan, että demonit lähtisivät hänestä. Jotain todella tapahtuu: Muutaman minuutin kirkumis- ja läähättämisvaiheen jälkeen hän rauhoittuu ja keskustelee pitkään esirukoilijoittensa kanssa.”
Mission Europe on suomalaisin voimin syntynyt evankelioimisen tiimi. Markku ja Aulikki Happonen sekä Kalevi ja Eine Lehtinen perustivat sen kristillisen missiotoiminnan mahdollistamiseksi vuonna 1991. Billy Grahamin Missio Helsingistä vuonna 1987 alkoi missioiden vyöry Suomessa, Itä-Euroopassa ja Venäjällä. Kalevi Lehtinen (1936-2011) oli monen mission evankelista. Jo tuolloin jokaisella Mission Europen työntekijällä oli oma lähettäjäpiiri, jolla työntekijä kirjoitti. Eine ja Kalevi kirjoittivat kuukausittain lähettäjäjoukolle. Eräässä kirjeessä he kertovat Missio Ural -kokoussarjassa tapahtuneesta. Oli hienoa lukea, että he eivät kirjoittaneet vain tuhansista uskoontulleista, vaan joukkoon mahtui yksittäisten ihmisten muutoskertomuksia.

Missio Ural

Mission Europe järjesti Kalevin ja Markun vetämänä vuonna 1994 laajan Missio Ural -tapahtuman. Kalevi kertoo kokemuksistaan Jekaterinburgin kaupungista. Hän oli saanut tappouhkauksen, jos pitää kokouksen. Lisäksi kokoushallin ulkopuolella oli mielenosoittajia. Mutta monen elämä muuttui. Myös erään Irinan.

Keskiviikko 14.9.1994

”Hallissa on 1500-1800 henkeä. Ilmapiiri on intensiivinen. Lavalta ei valojen häikäistessä edes kannata etsiä silmillään sala-ampujia.” ”Sanoma uppoaa. Kutsu. Ihmimassojen virratessa eteen huomio kiinnittyy mustiin pukeutuneeseen naiseen, joka seisoo tuloväylällä ja tekee käsillään omituisia merkkejä. Kuulemme myöhemmin, että hän on okkultisti, noita, joka manauksillaan yrittää estää ja häiritä Jumalan työtä. Olemme henkien taistelussa. Jumala osoittaa voimansa. Yli tuhat ihmistä toistaa rukouksen ääneen ja avautuu Jeesukselle. Keskustelut jatkuvat kauan.”

Lauantai 17.9.1994

”Noita on edellisistä illoista poiketen sijoittunut kauas hallin äärimmäiseen takaosaan. Ihmisten virratessa eteen hän alkaa läähättää ja huutaa kuin susi. Koko yleisön huomio kiinnittyy häneen. Muutaman kymmenen kristittyä kerääntyy ympärille rukoilemaan, että demonit lähtisivät hänestä. Jotain todella tapahtuu: Muutaman minuutin kirkumis- ja läähättämisvaiheen jälkeen hän rauhoittuu ja keskustelee pitkään esirukoilijoittensa kanssa. Kuulemme jälkeenpäin, että naisen nimi oli Irina. Hän on nuori, okkultismiin sotkeutunut yksinhuoltaja. Hänen epätoivoinen huutonsa oli ollut ”Herra, miksi en osaa rakastaa?”

Sunnuntai 18.9.1994

”Missiolehdessä on aiheeksi ilmoitettu ”Rakkauden voima”. Ihmiset kuuntelevat kyyneleet silmissä. Irina on vaihtanut mustan noidanpukunsa täysin valkoiseen asuun. Kutsun aikana hän tulee eteen sanomaan KYLLÄ Jeesukselle. Rukoiltaessa venäläinen ortodoksi Lena ja englantilainen anglikaani Nigel ottavat häntä kädestä ja siunaavat hänet Jumalan valtakuntaan. Meidän Herramme on voittaja!”
Kiitollisena menneestä! Työ jatkuu! Mika Tuovinen toiminnanjohtaja, pastori Mission Europe (11.2.2022)

ILOITSEMME JOS TÄTÄ TIETOA JAETAAN!

Klikkaa alta:

FACEBOOK – TWITTER – LINKEDIN

Vastaa